”On helpompi rakentaa vahvoja lapsia kuin korjata rikkinäisiä aikuisia.”
Frederick Douglass



Lapset ja nuoret ovat tutkitusti äärimmäisen kestäviä ja joustavia. Tutkimuskirjallisuuden mukaan varhain koettu stressi ei ole aina yksinomaan haitallista, vaan sillä voi olla myös myönteisiä vaikutuksia myöhempään terveyteen ja hyvinvointiin (esim. Feldt & Mäkikangas, 2015). Kasautuvista riskitekijöistä ja kuormittavista olosuhteista huolimatta osa lapsista ei ainoastaan selviydy vaan jopa kukoistaa aikuisuudessa. Tähän vaikuttavat monet tekijät: geenit, temperamentti, kasvuympäristö ja vuorovaikutussuhteet sekä laajemmin yhteiskunnalliset rakenteet ja yksilön mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä.

Tämä ”vaikeuksista voittoon” -ajattelu tuntuu samaan aikaan sekä ymmärrettävältä että ristiriitaiselta. On totta, että sopiva määrä vastoinkäymisiä voi kehittää joustavuutta, kestävyyttä ja toimintakykyä, mutta jos lapsi tai nuori joutuu elämään jatkuvasti kestokykynsä äärirajoilla, voi aikuisenakin olla vaikea kokea hallintaa elämästä, saati uskoa mahdollisuuteen vaikuttaa siihen myönteisesti hyödyntämällä omia tai ympäristön voimavaroja.

Vaikka useimmilla lapsilla on sisällään valtamerellinen sitkeyttä, ei ole olemassa murtumattomia sankarilapsia. Kukaan meistä ei ole lapsena immuuni ympäristön stressille ja riskitekijöille.

Vaikka varhain kohdatut haasteet voivat kasvattaa sisäisiä voimavaroja ja joustavuutta, en usko sankaritarinoihin, joissa vaikeudet väistämättä jalostuvat voitoksi. Se, mitä tapahtuu lapsuudessa, ei jää sinne — se kulkee mukanamme läpi elämän. Kun mieli herkistyy jatkuvalle uhka- ja stressitilalle, se ylivirittyy. Tämä muuttaa aivojen rakennetta ja kuluttaa valtavasti energiaa, ja vaikutukset voivat näkyä läpi elämän. Syyllisyys, pelko, häpeä ja hermostuneisuus ovat edelleen kiinteä osa minunkin tapaani elää ja reagoida, osa biologiaani.



Silti ihmisessä, joka on kokenut äärimmäistä vaikeutta, asuu valtava määrä viisautta, potentiaalia ja sietokykyä. Keskeistä on, millaisiin tuen verkostoihin ja suojaavien ihmissuhteiden kudelmaan pääsee liittymään. On tärkeää, ettei omia kokemuksia mitätöidä. Merkityksellistä on myös, millaisia selitysmalleja ihminen rakentaa: pitääkö hän vaikeuksia pysyvinä ja henkilökohtaisina vai uskaltaako uskoa, että niistä voi selvitä toisten tuella? Onko hänen ajattelunsa joustavaa, näkökulmia vaihtavaa, itsemyötätuntoista ja jopa rakastavaa?

Tämä ei kuitenkaan oikeuta sitä johtopäätöstä, että niissä, jotka eivät selviydy ja kukoista aikuisina ja saavuta rauhaa lapsuutensa vaikeiden kokemusten kanssa, olisi jotain vialla. Päinvastoin vaurioittavat olosuhteet ja epäinhimillinen kasvatus jättävät elinikäiset jäljet. Sairastuminen ei ole osoitus heikkoudesta.

Samalla on tärkeää muistaa, että herkästi ympäristöön ja kielteisiin kokemuksiin reagoivissa lapsissa ja nuorissa elää myös poikkeuksellinen kyky vastata rakastavaan ja rohkaisevaan vuorovaikutukseen. Heissä, meissä, on valtava mahdollisuus hyvään ja mielekkääseen elämään, kunhan se saa tulla näkyväksi rakkaudessa. Erityisesti merkityksellisiä ovat ympäristön suojaavat tekijät ja voimavarat sekä omat henkilökohtaiset vahvuudet ja kyky käyttää niitä oman kasvun ja kehityksen tukena.

Ympäröivän kulttuurin tehtävä on suunnata voimavaransa ja osaamisensa niin, että jokaisessa yksilössä nähdään hyvä ja potentiaali — ja se autetaan yhdessä esiin.

Lähde: Kaisa Vuorinen
Törkeän vahva
Kasva kohti omia vahvuuksiasi
Kaisan kuva: Heidi Strengell



Tutustu kirjoihin