Nyky-yhteiskunnan ihanteet, kuten yksilöllisyys ja autonomia, näkyvät vahvasti myös suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. Perinteinen aikuisjohtoinen pedagogiikka, jossa lapsi mukautui ennalta määriteltyihin sääntöihin ja rakenteisiin, on väistynyt. Tilalle on tullut joustavampi, lapsilähtöinen toimintamalli, jota myös Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet painottavat: lapsen oma toimijuus, osallisuus ja kiinnostuksen kohteet ovat keskiössä.
Varhaiskasvatuksen arjessa tämä näkyy esimerkiksi siinä, että lapsilta kysytään, mitä he haluavat tehdä, ja toiminta rakentuu yksilöllisten vahvuuksien ja saavutusten ympärille. Näennäisesti malli tukee lapsen kasvua, mutta se voi sivuuttaa perustavan tosiasian: lapsen aivot eivät ole vielä kypsät kantamaan kaikkea vastuuta omasta toiminnastaan.
Lapsi tarvitsee aikuisen ohjausta
Neurobiologinen tutkimus osoittaa selvästi, että lapsi tarvitsee aikuisen strukturoitua ohjausta ja suunnitelmallisuutta kehityksensä tueksi. Jos autonomiaa korostetaan liikaa, vaarana on, että kasvatus toimii lapsen kehityksen perusperiaatteita vastaan.
Onkin syytä pysähtyä kysymään: millaisia arvoja varhaiskasvatuksen kulttuuri tällä hetkellä heijastaa? Onko yksilöllisyyden ja itsenäisyyden korostaminen mennyt yhteisöllisyyden kustannukselle? Rakentuuko pedagogiikka huomaamatta individualismin varaan?
Yhteisöllisyys on yksilön kasvun perusta
Varhaiskasvatus ei ole vain oppimisen alkuvaihe — se on ihmisenä kasvamisen perusta.
Lapset harjoittelevat yhdessä toimimista, toisten huomioon ottamista ja yhteisen maailman rakentamista. Tämä on välttämätön taito tulevaisuuden yhteiskunnassa, joka ei koostu irrallisista yksilöistä, vaan ihmisistä, jotka kykenevät yhteistyöhön, kompromisseihin ja erilaisten näkökulmien sietämiseen.
Yhdessä toimiminen edellyttää myös kykyä sopeutua yhteisiin normeihin ja toisinaan totella. Kuitenkin kasvatuksen kentällä on vallinnut käsitys, että totteleminen merkitsee alistumista ja aikuisjohtoisuus vallankäyttöä. Tällaiset tulkinnat sivuuttavat tiedon lapsen kehityksen lainalaisuuksista. Lapsi ei ole pieni aikuinen, vaan hänen tiedonkäsittelynsä rajat määräytyvät biologisen kehityksen mukaan ja tätä prosessia ei voi nopeuttaa.
Turvallisuus syntyy aikuisen läsnäolosta
Kun lapselta odotetaan päätöksentekoa ja valintoja yli hänen kehitystasonsa, syntyy turvattomuutta. Lapsi jää jatkuvaan reagointivalmiuteen, jossa toiminta ohjautuu mielihyvän tarpeista eikä pitkäjänteisestä suunnitelmallisuudesta. Tämä muokkaa myös aivojen hermoverkkoja: välittömän toiminnan yhteydet vahvistuvat samalla kun etuotsalohkojen hillitsevät hermostoyhteydet heikkenevät.
Tulevaisuuden kannalta tämä on riski sekä yksilölle että yhteisölle. Varhaiskasvatuksen tulisi tarjota lapselle sekä tilaa omalle toimijuudelle että aikuisen vahvaa, turvallista ohjausta. Yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden ei tarvitse olla vastakkaisia arvoja, mutta yhteisöllisyyden rooli lapsen kehityksessä on syytä nostaa takaisin keskiöön.
Juttu on koostettu kirjasta
Nina Sajaniemi & Taina Sainio
Kasvurauhaa kehittyville aivoille