Haastavissa kasvatustilanteissa me aikuiset joudumme usein koville.

Lapsen käyttäytyminen saattaa herättää meissä turhautumista, voimattomuutta tai jopa vihaa — mutta juuri näissä hetkissä muistutus tärkeimmästä periaatteesta on paikallaan: muutos alkaa aina aikuisesta.



Usein sorrumme odottamaan, että ensin lapsi rauhoittuu tai muuttaa toimintaansa, ja sitten me aikuiset voimme olla ystävällisiä. Todellisuudessa käyttäytymisen muutos ei toimi näin. Meidän on tehtävä ensimmäinen siirto. Aikuisen asenne, sanat ja ilmeet luovat ilmapiirin, jossa muutos mahdollistuu. Vasta kun lapsi kokee tulevansa nähdyksi ja hyväksytyksi, hänen kykynsä säädellä omaa toimintaansa voi vahvistua.

Laumaan kuuluminen on perustarve

Psykologisesti ihmisen syvin tarve on kuulua joukkoon — ja tämä pätee erityisesti lapsiin. Kun lapsi kokee joutuvansa vuorovaikutuksen ulkokehälle, esimerkiksi jatkuvan negatiivisen palautteen vuoksi, syntyy pelko laumasta putoamisesta. Tällöin hänen toimintansa ei yleensä muutu rakentavammaksi — päinvastoin. Lapsi voi alkaa käyttäytyä yhä haastavammin saadakseen edes jotakin huomiota aikuiselta.

Positiivinen huomio on ennaltaehkäisyä ja korjausta

Varhaiskasvatuksessa meidän tehtävämme on tietoisesti vahvistaa lapsen kokemusta siitä, että hän on hyväksytty ja tärkeä — jo pelkästään olemassaolonsa vuoksi. Sen lisäksi meidän tulisi aktiivisesti poimia arjesta pieniä hetkiä, joissa lapsi toimii toivotulla tavalla, ja antaa niistä palautetta. Nämä “hyvän hippuset” ovat niitä siemeniä, joista vuosien varrella kasvaa suurempaa ja kestävämpää toimivaa käyttäytymistä.

Myönteisessä vuorovaikutuksessa puhutaan usein niin sanotusta 3:1- tai jopa 5:1 -säännöstä: jokaiselle kielteiselle huomautukselle pitäisi olla kolme tai viisi positiivista kohtaamista. Tämä ei tarkoita pelkkää kehumista, vaan aitoa havainnointia ja palautetta siitä, mikä sujuu. Se vaatii kasvattajalta päivittäistä päätöstä:

“Päätän nähdä tässä lapsessa ja hänen käyttäytymisessään tietoisesti hyvän.”

Käytännön pohdintaa arkeen:

• Miten hyvin onnistumme arjessa näkemään lapsen käyttäytymisen taustalla olevat tarpeet ja tunteet?
• Miten selkeästi kerromme lapselle, mitä häneltä odotetaan?
• Missä hetkissä hyödynnämme vahvistamista — entä sammutusta?
• Miten paljon hyvä saa huomiota suhteessa haastavaan käytökseen?
• Ja tärkeimpänä: millaista vaikutusta myönteisellä palautteella on lapsen käyttäytymiseen — ja meidän omaan jaksamiseemme?

Muutos ei ole pikaratkaisu — mutta se on mahdollinen. Kun pysähdymme huomaamaan hyvää ja kohtaamaan lasta aidosti, pienistä sanoista ja teoista alkaa muodostua uudenlainen ilmapiiri. Sellainen, jossa käyttäytymisen korjaaminen ei tapahdu vastakkain, vaan yhdessä. Ja juuri siinä kasvaa luottamus, jonka varaan voidaan rakentaa pitkäjänteisesti parempaa.

Lähde: Maria Matilainen — Salla Hewitt
Neurokirjon lapsi varhaiskasvatuksessa

Teos tarjoaa varhaiskasvatuksen ammattilaisille työkalupakin, jonka avulla voi löytää ratkaisut neurokirjon lapsen kohtaamiseen ja tukemiseen varhaiskasvatuksessa. Esitellyt toimintamallit hyödyttävät aivan kaikkia lapsia. Kirjassa käsitellään myös toimivaa yhteistyötä vanhempien ja kuntoutusalan ammattilaisten kanssa.

Tutustu kirjaan lisää