Tweet

Kasvattajan työn tavoitehorisontti on pakenevaa lajia

Ote Anna lapselle ääni -kirjasta
On hyvä tunnustaa, että teemme työtä, jossa kaikki jää aina väistämättä kesken eikä valmista tule koskaan. Silti työmme on merkityksellistä.

Kasvattajan työn tavoitehorisontti on pakenevaa lajia. Vaikka tavoitehorisonttia kohti tarpoisi kuinka rivakasti ja johdonmukaisesti, emme voi sitä koskaan saavuttaa.

Työpanoksen riittävyyden määritelmä ei voi opetus- ja kasvatustyössä olla sama kuin autotehtaalla. Työpanoksen riittävyyden arviointi on alallamme väistämättä ainakin jossain määrin subjektiivista.

Jos työpanoksen riittävyyden käsitettä opetus- ja kasvatustyössä haluaa jotenkin havainnollistaa, voi ottaa avuksi vaikkapa varsin epätieteellisen puurokattilateorian.

Voimme kuvitella saapuvamme aamulla töihin enemmän tai vähemmän täyden puurokattilan kanssa. Tuon puurokattilan sisällöllä ruokimme päivän aikana joukon vastuullemme uskottuja nälkäisiä suita. Päivän lopuksi kattila on tyhjä. Joskus puuro on riittänyt päivän tarpeisiin paremmin, joskus huonommin. Kaikki eivät saa puuroa yhtä paljon. Jotkut saapuvat päiväkotiin tai kouluun nälkäisempinä kuin toiset. Heille yritämme varata hieman isomman puurokauhallisen kuin muille. Pidämme kuitenkin kiinni myös siitä, ettei kukaan jää minään päivänä kokonaan ilman omaa puuroannostaan.

Työmme opettajana ja kasvattajana on hoidettu riittävän hyvin, kun olemme jakaneet kattilassa olevan puuron lapsille reiluin perustein siten, ettei kukaan ole jäänyt ilman ja eniten tarvitsevat ovat saaneet eniten. Seuraavana päivänä saavumme työpaikallemme uuden puurokattilan kanssa ja operaatio alkaa alusta.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että miten tahansa hoidettu työ olisi riittävän hyvin hoidettu. On olemassa myös joitakin objektiivisia kriteerejä sille, millaista varhaiskasvatusta ja esiopetusta lapset ja heidän perheensä voivat odottaa. Kasvattaja tekee kuitenkin työnsä niin hyvin kuin annetuissa olosuhteissa on mahdollista.

Kun tämä on täytetty, on turha kuljettaa huolipussissa kotiin myös omia moitteita oman työn riittämättömyydestä. Kaikkea ei mitenkään muista ja pysty toteuttamaan täydellisesti joka ikinen päivä. Aika pitkällä kuitenkin ollaan, jos huomaa omassa toimintatavassaan kehittämiskohteita ja tarttuu niihin.

Täydellistä ei tarvitse tulla, eikä pakenevan tavoitehorisontin perässä kannata juosta itseään henkihieveriin. Jos jokin asia jäi tänään repsottamaan, sen voi korjata huomenna.

Hyvä riittää, ja jos puurokattilan on saanut päivän aikana jaettua edes suurin piirtein reilusti lasten kesken, voi työnsä tuloksiin olla ihan hyvällä omallatunnolla tyytyväinen.

Lähde:
Heidi Malinen
Anna lapselle ääni
Kieli- ja kulttuuritietoisuuden voima kasvatuksessa
PS-kustannus, 2019

TILAA KIRJA.