Ymmärrystä lapsen terveellisen kehityksen, oppimisen ja toiminnan turvaamiseksi
Lasten leikkiessä ei monestikaan voi välttyä kuulemasta lapsen innokkaita huudahduksia: ”Kato, äiti!”. Lapsilla on suuri tarve tulla huomatuksi varsinkin oppiessaan jotain uutta. Vuorovaikutus, jossa lapsi kokee tulleensa nähdyksi ja kuulluksi, vaikuttaakin kehittävästi kasvuun ja hermoston aktivoitumiseen.
On tärkeää, että lapsi kokee aikuisen reagoivan omaan toimintaansa — vaikuttipa se aikuisesta miten vähäpätöiseltä tahansa. Myös kosketuksella on valtava positiivinen voima. Tällainen vuorovaikutus suojaa lasta stressiä vastaan.
Stressin säätely — Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin -kirjasta saa ymmärrystä lapsen terveellisen kehityksen, oppimisen ja toiminnan turvaamiseksi sekä vuorovaikutuksen merkityksestä tähän kokonaisuuteen. Jotta osaamme tukea tätä kaikkea, on hyvä tietää mitä taitoja lapsen tulisi vahvistaa.
Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa kerrotaan yleisesti kehityksestä, stressijärjestelmästä ja sen aktivoitumisesta, yksilöllisestä reagoimisesta (geenit, temperamentti, herkkyydet) sekä aikuisen myönteisestä, avoimesta ja kannustavasta roolista lapsen stressin säätelyn vahvistajana.
Toinen osa perehtyy vuorovaikutuksen ja esim. leikin merkitykseen stressinsäätelyssä. Säätelykyky vahvistuu vuorovaikutuksessa, mutta mikä tahansa vuorovaikutus ei riitä, vaan juuri kokemus turvallisuudesta (aikuisen sensitiivinen läsnäolo, hyvät kaverit, ryhmän yhtenäisyys) on erittäin tärkeää, ja juuri se vahvistaa lapsen kehitystä.
Kolmas osa pureutuu stressin säätelyn vaikutukseen oppimiselle, muistille ja tarkkaavaisuudelle. Nämä kaikki kävelevät käsi kädessä stressin säätelyn kanssa.
Kirjassa puhutaan myös siitä, mikä on aikuisen tehtävä, kun lapsella syystä tai toisesta stressitaso ylittyy (esim. väsyneenä tai kiukkuisena). Jotta lapsi oppisi säätelemään stressiä, on lapseen saatava ensin yhteys, ja vasta sitten lapsen käyttäytymistä on mahdollista ohjata.
Lukiessa lapsen stressin säätelystä, oppii ymmärtämään mediassakin kovasti esillä ollutta aihetta lapsen rankaisemisesta esim. jäähylle viemisestä ja siitä, millainen vaikutus sillä on stressin säätelyn oppimiseen.
Kun yritetään pysyä mukana entistä hektisemmässä maailman menossa ja sosiaalisessa mediassa hyvin vahvasti elävässä nykymaailmassa, olisi ensiarvoisen tärkeää palauttaa mieliin perusasiat; se mikä on kaikkein tärkeintä elämässä ja vuorovaikutuksessa.
Monesti on kuitenkin ollut nähtävissä, miten sosiaalisuus muuttaa muotoaan ja aito vuorovaikutus heikentyy yritettäessä hallita lisääntyvää informaatiotulvaa. Kaikessa informaatiotulvassakin aikuisten on opittava selviytymis- ja itsensä suojelutaidot sekä toisesta välittämisen ja huolehtimisen taidot elävässä elämässä. Tämä tuntuu monesti unohtuvan, kun yritetään yhdistää sosiaalisen median virtuaalielämä oikean elämän kanssa.
Tämä suuntaus jättää eittämättä jälkensä myös kasvavaan lapseen. Lapsella sisäisen säätelyn taidot ovat kuitenkin vasta kehittymässä, joten vastuu jää luonnollisestikin aikuiselle.
Kirja herätteleekin sopivasti priorisoimaan elämän tärkeimpiä asioita ja tekemään tietoisen valinnan esimerkiksi jättämällä kännykän pois käsistä ja keskittymällä lapseen.
Oikeiden ja aitojen asioiden valitsemiseksi on hyvä ymmärtää, miksi jokin toiminta on lapsia vahvistavaa ja miksi jonkin asian huomiotta jättämisellä voi olla haitallisia pitkäaikaisvaikutuksia. Priorisointia on tällöin huomattavasti helpompi toteuttaa, ja siihen kirjan lukemalla saa hyviä eväitä.
Outi Kosunen