Tweet

Kuormittavat tilanteet kasvatustilanteissa

Jokainen lasten kanssa työskentelevä aikuinen kohtaa toisinaan tilanteita, jotka herättävät neuvottomuuden, turhautumisen ja kiukun tunteita.

Runsaasti sosiaalis-emotionaalista tukea tarvitsevat lapset ovat erityisen taitavia osoittamaan meidän keskeneräisyyttämme kasvattajina. Lasten herkkyys tunnistaa hetkellinen epätasapainomme arjen kiireessä tuntuu joskus hyvin kuormittavalta. Toisinaan kasvatustilanteet saavat meissä esiin myös sellaisia piirteitä, joita emme ole aikaisemmin itsessämme tunnistaneet.

Kuormittavissa tilanteissa esiin nousevat tunteet ja toimintatapamme saattavat kummuta kaukaa omasta lapsuudestamme. Omien kielteisten tunteiden käsittely voi tuntua vaikealta, jopa ahdistavalta. Kielteisiin tunteisiin saattaa liittyä vahva syyllisyys: ”Miten minä voin tuntea näin tuota lasta kohtaan?”

Toisaalta eniten sosiaalis-emotionaalista tukea tarvitsevien lasten kanssa työskentely on myös äärimmäisen palkitsevaa. Jaetut onnistumisen kokemukset tilanteissa, joissa lapsi onnistuu toimimaan myönteisellä tavalla, palkitsevat kasvattajia pitkään. Yhteinen ilo, jota koetaan lapsen luottaessa aikuiseen ja hakeutuessa tämän lähelle, kannattelee monien haastavien kasvatustilanteiden yli.

Kasvatussuhde on aina vastavuoroinen. Lasta kunnioittava kasvattaja kasvaa ja kehittyy kasvatussuhteessa vähintään yhtä paljon kuin lapsi itse.

Oman ammatillisuuden kehittäminen kantaa hedelmää myös työn ulkopuolella. Ihminen kasvaa ja kehittyy koko elämänsä ajan, eikä kukaan meistä ole koskaan täysin valmis tai täydellinen kasvattaja. Tästä syystä myös oman kasvun tukeminen lempeästi ja hyväksyvästi on ratkaisevan tärkeää.

Eräät haastavia kasvatustilanteita käsitelleelle luennolleni osallistuneista varhaiskasvattajista totesivat tunteneensa vuorovaikutusesimerkkien aikana piston rinnassaan. He kuvailivat pistoa kuitenkin myönteisessä mielessä: kun tiedostaa toimintaansa sosiaalis-emotionaalista tukea tarvitsevan lapsen näkökulmaa tavoitellen, omaa toimintaa on mahdollista kehittää. Mielestäni heidän oivalluksensa oli kerrassaan hieno.

Kerroin heille, miten tunnistin heidän kokemuksensa erinomaisen hyvin. Tunsin nimittäin itse myös monia pistoksia rinnassani vuorovaikutustilanteita käsitellessäni. Tulkitsin pistokset kuitenkin niin ikään myönteisessä mielessä. Pistokset osoittavat, että oma työkasvattajana on meille tärkeää ja että haluamme parhaan kykymme mukaan huomioida erilaisten lasten erilaisia tarpeita.

Mitään muuta ei tarvita. Omaa kasvattajuutta kannattaa arvioida kuin arvioisi läheisimmän työtoverinsa työskentelyä: lempeydellä, kannustuksella ja myönteisten piirteiden korostamisella. Riittävän hyvä on kyllin hyvä.

Lasten kasvattaminen ei ole rakettitiedettä, vaikka se siltä joskus tuntuukin. Vanha ja valitettavan usein kuluneena kliseenä pidetty ilmaus siitä, että lapsi tarvitsee rajoja ja rakkautta kasvaakseen sekä kehittyäkseen tasapainoisesti, on yhä oikeassa. Osa kliseistä ei ole syntynyt turhaan vaan pikemminkin siksi, että niissä piilee vinha perä.

Toinen erinomaisen hyvin paikkansa pitävä klisee on, ettet voi muuttaa toista mutta itseäsi voit. Suuntaamalla huomiota omaan toimintaan voi kuitenkin tukea toista ihmistä suuresti.

Tällainen on salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen. Vastaa lapsen haastaviin tunteisiin empatialla. Aina. Näe vaivaa ja käytä aikaa luodaksesi lapseen lämmin suhde.

”Lupaa minulle, että tulet muistamaan, että olet rohkeampi kuin uskot, vahvempi miltä näytät ja fiksumpi kuin luulet.”
A. A. Milne: Nalle Puh

Lähde: Liisa Ahonen
Haastavat kasvatustilanteet
Lämpimän vuorovaikutuksen käsikirja

Tutustu kirjaan.